Blogiarkistot

Yksinhuoltaja on kuin talopaketti…

Olen yksinhuoltajuuden ytimessä. Tätä taivalta on takana vasta 4,5 vuotta, mutta kyllä tämäkin aika ajatuksia on herättänyt. Ja herättää jatkossakin. Itselleni kävi eroprosessissa niin, että olin alussa aikamoisessa sokkireaktiossa. Tai reaktiovaiheessa oikeammin jos ihan vaikka Cullbergin kriisiteoriaa ajattelee. Olin ihan

#joulurauhaa ”pupunkorvilla”

Saako avautua (huomenna jo varmasti kaduttaa avautuminen)? Joulurauha-haaste on menossa tällä sivustolla ja tämä yksinhuoltajaäiti puhisee. Ei haasteen vuoksi vaan siitä ajatuksesta, että rauha on nyt aika kaukana. Siis tässä ja nyt – huomenna on todennäköisesti toisin. Ensi yönä nukun

Mikä yksinhuoltajuus?

Minulla on takanani neljän vuoden yksinhuoltajuuskokemus. Heti kun alan pohtia teemaa yksinhuoltajuus, tajuan, että aiheesta puhutaan ja kirjoitetaan aika vähän. Tai sitten en ole kuunnellut juttuja tai olen sulkenut silmäni teksteiltä. Itse olen ollut yksinhuoltajana tosi yksin. Ja tiedän ystävistäni,

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top