Blogiarkistot

Sukupolvien ketjussa armollisemmaksi

Olen enemmän kuin kerran pohtinut, mikä tekee parisuhteesta ja vanhemmuudesta muita suhteita kiemuraisemman. Miksi minä, joka useimmiten onnistun olemaan muiden seurassa aikuinen, taannun tasaisin väliajoin oman lauman keskellä murisevaksi ja mököttäväksi tarvitsijaksi?   Lasten kasvettua lähes aikuisiksi, olen ajatuksissani kahlannut

Äidin salainen pahe

Moni varmaan tietää sen hetken, kun isä tulee töistä. Voisi olla viisasta antaa isän hetken hengähtää, mutta vaippa olisi niin helppo uuden käsiparin vaihtaa… ja no nyt pikkutyyppi itse konttailee vastaan kädet ojossa, että minkäs teet… Tottakai on kivaa, että

Pakkosterilisoitu transmies kirjoitti kirjeen syntymättömille lapsilleen

  Suomen nykyinen lainsäädäntö vaatii, että transsukupuolisen tulee olla lisääntymiskyvytön, jotta hän voi vahvistaa juridisen sukupuolensa. Tästä on tullut Suomelle sanomista niin Amnestylta kuin YK:n kidutuksen vastaiselta erityisraportoijalta. Ymmärrettävästi. Lisääntymiskyvytön. Aloin sisäistää asiaa kunnolla vasta jokin aika sitten. En tulisi

Miten toteuttaa kahdenlaista vanhemmuutta yhtä aikaa?

Olen ajatellut aina, että pitääkö naisten neuvoa miehiä lasten hoidossa, että onhan se isä ihan yhtä tasavertainen vanhempi, että osaahan sekin kaiken ihan yhtä hyvin. Täydellistä äityittä toteuttavat äidit vaan polkevat isät maanrakoon. Kauheeta. No mutta, kuinka sitten kävikään, kun

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top