Blogiarkistot

(Eronnut) Aikuinen saa tehdä mitä sitä huvittaa

Ajatus tästä tekstistä syntyi erään aamupäiväkahvittelun merkeissä ystävän kanssa, jonka kanssa olen käynyt lukuisia keskusteluita avioeroon liittyen. Joillekin eroaminen on ehkä kohtuullisen helppo matka, mutta ainakin meille kahdelle se on ollut mitä tiukin ja raskain taivallus, sitä se on monelle

Isommissa käsissä

Tänäkin aamuna sain herätä omassa sängyssäni turvassa rakkaitteni lähellä. Tänäänkin aloitin päiväni ilman pelkoa siitä, että jokin rikkoisi arjen tavallisuuden. Minun ei tarvitse pelätä, kun kävelen lasteni kanssa kouluun ja päiväkotiin ja jatkan siitä päivän töihin. Voin luottaa, että päivän

Pikku elegia siitä, kun toinen on hellä ja hoitaa sairastunutta

huolenpitoa

Makasin vatsataudin raatelemana ja sain hoivaa. Kurjuuden keskellä huolenpito tuntui taivaalliselta. Kun oli ihan onneton olo, nojasin päätäni rakastetun olkapäähän ja niskaa vasten. Siinä hämmästyin, miten turvalliselta se tuntui. Sain olla aivan pieni, ja kainalossa. Siinä uskoin parantumiseen. Jalat olivat

Viimeiset sidokset entiseen

Minä olen rakastunut. Vakavasti. Kaikenlaisten elämänkoukeroiden, oppiläksyjen ja epätoivon jälkeen. Yhtäkkiä, yllättäen – juuri sillä tavalla kuin rakkaus aina tulee. Hiljaa hiipien siltä suunnalta, mihin vähiten huomaa katsoa. Jouduin mielestäni avioeroni jälkeen kyllä odottamaan aika kauan, vaikka tiedän kyllä, että

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top