Blogiarkistot

Kun rakastaja menee lomalle

Rakastaja odottaa lomaa

Heinäkuussa ollaan lomakaudella. Jokaisella on jotain toiveita. Me pidämme lomaa muutamissa katkelmissa, ja jokaiseen katkelmaan suhtaudun samalla odotuksella: odotan, että saamme olla rauhassa kahdestaan. Kesä Helsingin arjessa on kyllä ihana, kun siitä ehtii nauttimaan yhdessä. Loma tarkoittaa kuitenkin sitä, että

Lyhyen miehen puheenvuoro

Pelkään nykyään deittaillessa enemmän pituuttani kuin transtaustaani. Tiedän, ettei kukaan lähipiiristäni tahdo loukata minua tai heikentää itseluottamustani kommentoidessaan miesten pituutta. Eiväthän he puhu minusta, vaan miehistä yleensä. Minä olen kutenkin siinä vieressä. Miehenä. Alle satakuusikymmentä senttisenä miehenä. Ja kuulen sen

Rakkaudessa vain tämä hetki on totta

Ilmassa pientä pakkasta. Kävelemme vanhan koiramme kanssa pitkin radan vartta. Välillä se haukkuu vastaan tulevia vedettäviä matkalaukkuja, hiljaisia lajitovereita. Mutta sen hajuaisti toimii, vaikka muut aistit ovat hiljalleen hiipuneet. Mies haistaa alakuloisuuteni. Mikä on? Pala kuristaa kurkkua. Päälle viisikymppisen suusta

Ihan hyvä mutta vääränlainen

Spotifyn soittolistalta kajahtaa kuulokkeisiini Happoradion kappale Ihan hyvät ihmiset. Vaikkei Happoradio muutoin olekaan aina sitä ominta musiikkia, niin tämän kappaleen sanat täytyi kuunnella pariinkin otteseen. —Sinä olet ihan hyvä ihminen minä olen ihan kunnollinen ja yksi plus yksi voi olla nolla

Kuinka ensi vuonna rakastamme?

Vuoden lopulla huomaa aina olevansa jonkinlaisella ajan vedenjakajalla. Toisella puolella on kaikki eletty aika. Rakastajien kesken koettu ja eletty on meidän tarinamme. Se on se, mitä meillä on.Toisella puolella ovat aikeet ja odotukset, mutta muuten ei näy mitään. Tulevaisuus vasta

Tinder muisteloita – osa III: Profiili

Olen nyt kesällä tutkaillut vanhoja keskusteluja, joita kävin ystäväni kanssa Facebookissa. Nettideittailun mobiilisovellus Tinder hallitsi keskustelua monessa kohtaa. Noiden kommenttien lukeminen nosti mieleeni monta muistoa ja ajatusta. Ensimmäisessä osassa muisteloita pohdin Tinderiä yleisesti, toisessa osassa Tinder-treffejä ja tänään profiilia. Tinder-profiiliilissa näkyy nimi ja ikä. Siihen voi

Kerta kaikkiaan ihastuttava

Olen elämäni aikana saanut kohdata valtavan monta upeaa ihmistä. Mukavaa, lämmintä, viisasta, kaunista ja kerta kaikkiaan ihastuttavaa ihmistä. Aina silloin tällöin täytyy joidenkin kohdalla ihan pysähtyä miettimään, että mitä itse asiassa tunnen tätä ihmistä kohtaan. Joskus vastaus on helppo. Ihailen ja

Toteutuneet toiveet

Olin keväällä koulutuksessa, jossa yksi päivän tehtävistä oli kirjoittaa lista asioista, joista olisin jäänyt vaille, jos en olisi tavannut puolisoani/kumppaniani. Tehtävän aluksi järki paahtoi päälle ja laittoi ajattelemaan, ettei elämää niin kannata ajatella. Jos- lauseet on melko turhia. Kuitenkin otin tehtävän

Miltä pettymys tuntuu?

Minua on kuljetettu kohti yhden tunteen tiedostamista jo jonkin aikaa. Havahduin asiaan ihmisen kautta, joka on aiheuttanut minulle lukemattomia pettymyksiä; pieniä ja isoja. Tämä ihminen on käyttäytynyt monesti tavalla, joka loukkaa ja saa mieleni pahoittumaan. Pettymykseksi en olisi ihan ensimmäisenä

Enhän koskaan ole sinulle kaikki kaikessa

Elokuvissa ja televisio-sarjoissa näkyy kerta toisensa jälkeen kuinka joku löytää unelmiensa puolison; ihmisen joka vastaa hänen kaikkiin toiveisiinsa ja tarpeisiinsa, ja on samaan aikaan puoliso, paras ystävä, rakastaja sekä hengenheimolainen. Siitä minäkin haaveilin. Ihmisestä, joka olisi kaikki kaikessa ja tuntisi

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top