Blogiarkistot

#perheloma

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iismmin. Paitsi et voi, jos edessä on perheloma. Been there, done that. Tätä varten on levätty töissä koko pitkä talvi. Iisimmin otetaan sitten taas elokuussa työpaikkaruokalassa seesteisellä puolen tunnin ruokatauolla. Tervetuloa! Astu simulaattoriin. Näin sujuu perheloma:

Milloin kasvan aikuiseksi?

Olipa kerran aika, kun ajattelin saavuttavani seesteisen aikuisuuden tilan. Pitkään uskoin, että jossain tulevaisuudessa on edessä mystinen zen-hetki, jossa kaikki maailman viisaus laskeutuu päälleni ja olen viimein valmis aikuisuuden vastuuseen. Tämä täydellisen aikuisuuden tavoittelu sisälsi kuvitelmat itsestäni puolisona ja vanhempana.

Kumman vuoro?

Viime viikolla kävin läpi neljä perheessämme sisäistettyä oppituntia lapsiperhearjen muutoksista, mutta on niitä vielä viides. Tämä vanhemmuus on vielä niin sanotusti prosessissa. Mitä sitten, kun kumpikin on kotona, niin kumman vuoro on vaihtaa kakkavaippa keittää iltapuuro syöttää pukea ulkovaatteet antaa keinussa

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top