Blogiarkistot

Totuus ja kotiinpaluu

Paula kyseli viikko sitten täällä blogissa, että ”haluanko olla oikeassa vai onnellinen?” Haluaisin tietysti olla molempia. Aika harvoin se onnistuu. Paula oli koolla opiskelijoiden ja oppilaitospapin kanssa. Pappi ei ollut puolisoni, vaikka hänkin on oppilaitospappi. Tiedän hänen pohtivan samanlaisia kysymyksiä

Kotiin tulemisen ilo

kotiavaimet avaavat onneen

Yksi rakkaussuhteessa elämisen jokapäiväisistä iloista on kotiin tuleminen. Ehdin ovelle, käännän avainta lukossa ja seuraavassa parissa hetkessä koen monta nopeaa tunnetta: näen valot asunnossa, kuulen tervehtivän äänen, aistin huoneilman lämmön, tunnen ilahtumista, hyvää mieltä toisesta, joka tulee eteiseen vastaan ja

Olutta ja ystävyyttä -Pieni kurkistus miesten retkille

Olin viime viikonloppuna kahdeksan miehen porukalla mökillä. Kaikki ovat lapsuuden ja nuoruuden ajan tuttavia. Erähenkisiä miehiä. Siksi nämä tapaamiset liittyvät ulkoiluun ja retkeilyyn, ainakin hatarasti. On nukuttu talvella teltoissa ja nuotiolla. On lasketeltu, hiihdetty ja käyty potkukelkkavaelluksella. Nyt vain istuttiin

Epätoivoinen yksinäinen

Seuraan paljon parisuhteisiin liittyvää kirjoittelua. Parisuhderakkaus on aihe, joka on kiehtonut minua lapsesta asti. Olen lukenut satoja rakkausromaaneja ja huokaillut kaipuutani kaiken ikäni. Enkä suinkaan ole tässä maailmassa ainut, joka huokailee. Tässäkin maassa on valtava määrä naisia ja miehiä, jotka

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top