Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa

Maanantaina osallistuin Pride-viikon tapahtumaan:  ”Moniääninen kirkko: kuka puhuu ja kenen äänellä?” Mennessä en tiennyt kuinka ison jäljen tapahtuma minuun tulisi jättämään.

Jos olet sattunut syntymään valkoiseksi heteroksi ja tottunut menemään minne vain ilman tuomion katseita, niin suosittelen käymään  erilaisten ryhmien kokoontumisissa. Sellaisten, jotka ovat saaneet kokea nahoissaan suvaitsemattomuuden.

Tämän kokoontumisen ilmapiirille olisi voinut antaa nimen ”Saanko olla olemassa?”

Moni heistä oli arasti läsnä. Minä valkoinen, hetero, naimisissa oleva kirkon työntekijä tulin sinne ihan rintarottingilla ja esittelin itseni. Joku tässä yhtälössä ei toimi. Minun olisi kaiken järjen mukaan pitänyt tuntea ulkopuolisuutta ja tulla sisään hiljaa ja arasti, ei heidän. Ehkä tämä tilaisuus Kallion seurakunnan erityisnuorisotyön keskus Snellun tiloissa on yksi harvoista, jonne ylipäänsä uskaltaa tulla pohtimaan uskon ja homoseksuaalisen identiteetin yhdistämistä. Ehkäpä ensimmäistä kertaa.

Tilaisuudessa pastori Matti Peiponen esitteli kirkon erilaisia suhtautumisia homoseksuaalisuuteen historiassa ja nyt. Esitelmä oli monipuolinen ja asiallinen. Tärkeämpää taisi kuitenkin olla se, että kerrankin sai jossain istua hiljaa pelkäämättä tuomion sanoja. Tarjolla oli kahvia, teetä ja mehua.

En ole kokenut ennen vastaavaa. Miten paljon jännitystä ja rohkeutta samassa paketissa. ”Tulin tänne kuulemaan, kuinka syntisenä kirkko minua pitää” esitteli eräs. Miten rohkea avausrepliikki. Ja minähän olen sentään ollut ennenkin keskellä monien tunteiden samanaikaisuutta.  Mutta tämä oli erilaista kuin vaikkapa lapsettomien vertaistukiryhmässä. Tai eroryhmässä. Lapsettomien tai eronneiden olemassaoloa ei sentään kyseenalaisteta.

Täällä aisti sen, kuinka moni haluaisi syntyä omaksi itsekseen, tulla kuorestaan, mutta etsivät luonnollisesti suojaa syntyäkseen. Joukossa oli onneksi jokunen jo hyvin kuoriutunutkin. Ja onneksi jokunen kauemmin jo vahvistunut  kanaemo. He valoivat uskoa siihen, että maailma muuttuu vielä. Älkää luovuttako. Itsekseen kannattaa syntyä. Elämä voi olla jopa mukavaa.

Nuoruudestani muistan kokemuksia siitä, kuinka joku tuomitsi ihastumiseni. Ystävä tai vanhempani eivät pitäneet ihastuksen kohteestani. Se tuntui todella pahalta. Kukaan ei kuitenkaan ole koskaan kyseenalaistanut sitä, että ylipäänsä saisin ihastua, rakastua, seurustella tai mennä naimisiin. Miten sellaisessa tuomion ilmapiirissä pystyy edes mitään parisuhdetta luomaan?

Jos on riittävän usein ja monelta kuullut olevansa jotenkin vääränlainen, alkaa itse pikkuhiljaa ainakin puoliksi uskoa niin. Kun kaksi näin ajattelevaa kohtaa, ihastuu, yrittää seurustella, niin  – vaikeaa voi olla.  Kaikenlaiset parisuhteet tarvitsevat kukoistaakseen tukea ja hyväksyviä katseita. Täytyy olla todella psyykkisesti vahva ja luottavainen ja hyvähermoinen  uskaltaakseen aloittaa seurustelun. Varsinkin homoseksuaalina.

Onneksi on Snellu ja muutama kanaemo , jotka auttavat syntymään ja kestämään vaikeita tunteita. Ja onneksi on rakkauden roihu, joka ei kysy aikaa tai lupaa syntyäkseen.

”Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela. Sen hehku on tulen hehkua, sen liekki on Herran liekki. Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa, virran tulva ei vie sitä mukanaan. Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi hän saisi vain toisten pilkan.”- Laul. 8: 6-7.

Raamatussa se on näin hienosti sanottu. Ja kyllä kyllä, me olemme hämmentyneitä yksilöinä aina kun rakkaus osuu omalle kohdalle – ja hämmentyneitä kirkossa ja yhteiskunnassa, kun monenlaiset ihmiset rakastavat toisiaan. Koska eivät voi sille mitään.

Rakkaus toimii niin. Rakkaus ei ole helppoa. Ei ole koskaan ollut. Mutta ilman rakkautta me emme olisi mitään. Sekin löytyy Raamatusta.

Minna Tuominen

Synnyin vuoden synkimpänä päivänä vuonna 1972. Nykyisin olen ainakin, äiti ja vaimo. Ja pariterapeutti, pappi ja tarinateatteriohjaaja. Täällä kirjoitan asioita, joita kohtaan työssä ja vapaalla.

6 comments on “Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa
  1. mirkku sanoo:

    olen teol. yo, uskossa ja eri mieltä. Särähti korvaan kun sanoitte, että “homoseksuaaliksi synnytään”: Minä en ole syntynyt seksuaalisena vauvana. Vauvalla ei ole seksuaalisia himoja tai haluja mihinkään suuntaan. Tästä tiedämme ettei kukaan synny homoksi tai heteroksi, vaan se muovautuu henkilön persoonaan myöhemmin, vaikapa 3 tai 5-vuotiaasta lähtien. Minä heterona joudun elämään selibaatissa, vuosikausia, koska olen naimaton. Se on maksanut minulle kaiken.Lapset,koska jos en olisi uskossa, olisin kuin kuka tahansa avovaimo, tai seurustelusta raskaaksi tullut yh. Mutta Raamattu ei anna heterollekaan lupaa harrastaa yhden yön suhteita, eikä avoliittoja, ei seurusteluja seksin kanssa, vaan ainoastaan avioliiton, johon molemmat sitoutuvat ja lupautuvat elämään koko elämän, ellei toinen petä.Näköjään homot saavat rellestää miten tahtoovat, ja kirkko siunaa sen himoissa rypemisen? No, jos et kerran siunaa homoseksiä, miksi kannustat ja yllytät heitä jatkamaantuon synnin hellimistä elämässään eikä pyrkimän siitä pois? He voivat myös avioitua vastakkaista sukupuolta olevan kanssa, kuten minäkin, halutessaan, kukaan ei syrji heitä. Mutta he eivät halua.Ei kai kukaan nyt tosissaan usko ettei kirkko muka hyväksyisi homoja ihmisinä, eihän sellaista ole kukaan koskaan esittänytkään, kyse on synnistä johon syyllistyy kun tekee synnin, ja sen synnin tuomitsemisesta ihmisessä. Kullakin on se oma helmasynti, minulla yksi, toisella toinen, jota hellimme ja pidämme kiinni.Pedofiililläkin on omansa. Silti me eme pidä iltoja jossa sanomme: “me kirkossa hyvksymme pedofiilit, ja muhaajat, raiskaajat, rasistit, eläintenkiusaajat, jne.” Vaan meidän on pyhityttävä, sitä sanotaan taisteluksi lihassa vaikuttavaa syntiä vastaan. Se on jokaisen meidän käytävä taistelu omaa synnillistä lihaa vastaan. Syntinen himo/kiusaus ei vielä ymmärtääkseni lueta ihmiselle synniksi, vaan vasta kun teemme sen synnin. Kiusaus on vain kiusaus. Meidät kaikki koetellaan.

  2. Minna Tuominen sanoo:

    Hei,
    kiitos kommenteistanne.
    Ajattelen juuri niin kuin tekin, että homoutta ei pidä katsoa läpi sormien. Tulkintani lienee erilainen kuin teidän.

    Rakkaus ja sitoutuminen ovat eri asia kuin himot. Homoseksuaalinen seksuaali-identiteetti ja rakastuminen ovat eri asia kuin himojen tyydyttyminen.

    Niiden tutkimusten valossa, joita olen lukenut, sekä niiden homoseksuaalien kanssa, joiden kanssa olen keskustellut, olen ymmärtänyt, että homoseksuaalisuutta ei voi itse valita.

    Minun raamatuntulkinnan mukaan jokainen ihminen on otettava tosissaan Jumalan kuvana ja rakastettava Häntä. En ihan tavoita tuota, mitä tarkoittaa, että ”ei oteta Raamattua kokonaan”. Jeesus ei puhu homoseksuaaleista yhtään mitään. Eikä Paavali tuntenut sellaista homoseksuaalisuutta, joka perustuu rakkauteen ja sitoutumiseen.

    Lisää aiheesta kannattaa lukea näistä:
    http://www.yhteys.org/Pride%202014%20seminaari%20Ehn.pd
    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/02/05/miksi-joistakin-tulee-homoja

  3. Tuomas sanoo:

    Yhdyn täysin “Jeesusontotuus” kommentteihin. Miksi homoutta pitäisi katsoa läpi sormien? Eiköhän Jumala joka meidät on luonut tunne meidät kuitenkin parhaiten ja tiedä parhaiten kuinka me voimme olla onnellisimmillamme. Jumalan sanan rikkominen ei ole “hyvää ja täydellistä” eikä voi rakentaa Jumalan valtakuntaa.

  4. Jeesusontotuus sanoo:

    Eli Raamattua ei pidä noudattaa? Kysymyksiä: 1) Sanoiko Paavali, että roomalaiskirje 1:26-27 koskee sen ajan seurakuntaa vain? Nuo kohdat? 2) Rakentaako synti meitä paremmiksi ihmisiksi? Ei. Siksi väärin sitä harjoittaa. 3) Onko syntinen elämä Jumalan ihanne meitä kohtaan? Ei ole. 4) Jos me tottelemme Jeesusta, kai tottelemme myös hänen käskyjään vanhassa liitossa, niitä, jotka ovat voimassa? 5)
    Himot eivät ole järkeviä? Miksi siis täyttää niitä? 6) Käskeekö Jumala missään olla noudattamatta Raamattua? (kirj room 1:26-27, juud 1:7, 1 kor 6:9). 7) Pärjääkö kokeessa omaksumalla vain osan kirjasta? Ei. Samoin ei pärjää elämässäkään omaksumatta koko Raamattua. (Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi). 8) Käskikö Jeesus homouden harjoitukseen? Ei. Miksi siis harjoittaa sitä? Ylipäätään ovatko himot Jumalasta?

    • Jeesusontotuus sanoo:

      Homot yhtä arvokkaita ihmisiä ja tärkeitä todellakin, mutta missä Raamatussa lukee, että himot pitää täyttää?

  5. Kirsi Pettinen sanoo:

    Hieno kirjoitus, hyvä Minna!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top