Pysy mielessä

Olipa kerran nainen, joka aloitti joulunvalmistuksen jo ajoissa marraskuussa. Joka päivälle hänellä oli lista asioita, joita hänen piti tehdä: Siivoa ainakin yksi kaappi joka päivä, osta yksi joululahja joka päivä ja leivo tai valmista jokin jouluruoka joulua varten joka päivä. Hän aloitti joulunvalmistuksen hyvin mielin ja läheisilleen hyvää tahtoen. Hän teki kaiken tämän rakkaudesta perhettään kohtaan.

Mutta mitä lähemmäksi joulu tuli sitä väsyneemmäksi hän tuli. Hän yritti patistaa myös muita perheenjäseniä joulunvalmistukseen, mutta ei heillä ollut aikaa. oli jalkapalloharkat tai pianotunti, ja kaverit tietysti.Ja koulu ja läksyt ja kokeet. Naisen mies teki pitkää työpäivää ja yritti sanoa, että tulee se joulu valmistelemattakin. Joulunvalmisteluprojekti ei ollut pariskunnan yhteinen.

Kun jouluaatto sitten viimein koitti, nainen oli jo aivan hermoraunion partaalla ja sortui huutamaan: ”Kaikkeni olen teidän eteen tehnyt, ettekä te ole yhtään kiitollisia”. Kinkkua syötiin hiljaisuuden vallitessa äidin katsoessa kaukaisuuteen.

 

Myöhemmin ymmärrän, että tämä kaikki lapsuuden perheemme joulunalusnäytelmä oli rakkauden osoittamisen yrittämistä. Ja on tärkeää saada tuntea olevansa rakastettu. Varsinkin jouluna. Olisin toivonut, että välittämistä olisi  osoitettua toisinkin. Mutta yritystä oli. Parempi näin vähän kierosti, kun ei yhtään mitään. Vanhemmiten olen tullut armollisemmaksi.

Joulussa on kyse rakkauden lisäksi syntymästä. Seimen lapsi syntyy joka vuosi. Onhan se ihmeellistä.

Se, että on saanut syntyä on ihme. Se, että saa syntyä itsekseen ihan oikeasti vaatii aikaa ja vaivaa. Se vaatii kyllä sen, että on saanut syntyä jonkun toisen ihmisen sydämessä, vasta sitten voi syntyä oikeasti persoonaksi.  Että on jonkun mielessä ja pysyy siellä. Sitä minun ei tarvinnut lapsena epäillä. Toivon, että nyt aikuisena mieheni ja lapset tietävät sen minun mielestä myös, että siellä he pysyvät.  Vaikka rakkauden osoittamiseni ei aina ole mallikelpoista, niin mielessä he kulkevat mukana.

Rakkaus, joulu ja syntymä ne yhteen soppii. Ja välittämisen näyttäminen. Joulu tarjoaa onneksi rakkauden näyttämiseen tuhansia eri keinoja.

Peace, love and understanding!

  • Minna Tuominen

Synnyin vuoden synkimpänä päivänä vuonna 1972. Nykyisin olen ainakin, äiti ja vaimo. Ja pariterapeutti, pappi ja tarinateatteriohjaaja. Täällä kirjoitan asioita, joita kohtaan työssä ja vapaalla.

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top