Uskon vakaasti siihen, että jokainen ihminen, joka vastaani tulee ja koskettaa (tavalla tai toisella) on opettajani. Joskus opettajat ovat lempeitä peilejä, toisinaan hyvinkin ankaria opettajia. Haastavien opettajien herättämät tunteet ovat tärkeitä ja usein hyvin satuttavia. Tällaisiin matkakumppaneihin olen törmännyt kuluneiden vuosien aikana useasti ja ihan viime aikoinakin. Heidän aiheuttamansa kipu on joskus melkein sietämätöntä. Itseäni haastavat eniten heikon tunneälyn omaavat, ajattelemattomat, itsekkäät ja omat tarpeensa kaiken edelle asettavat ihmiset.
Kuka ihminen herättää sinussa voimakkaita tunnereaktioita?
Uskon siihenkin, että ne kaikkein lähimmät ihmisemme ovat parhaita opettajiamme; puolisot, lapset ja lapsuudenperhe. He haastavat näyttämään omat kipumme ja haasteemme – asiat joiden kanssa itsellä on vielä työstettävää tai keskeneräistä.
Läsnäolotaitojen äärellä puhutaan reaktiivisuudesta. Ihmiset lähellämme, tietysti myös monet muut asiat, herättävät meissä tunteita. Tunteet voivat olla negatiivisia tai positiivisia, jos niitä halutaan niputtaa eri koreihin. Mutta tunteisiin voi suhtautua myös aivan kuin niissä ei olisi miinus- tai plus-etumerkkiä. Tunteet ovat vain tunteita. Ihmisen mielen on taipumus vältellä negatiivisia tunteita ja etsiytyä positiivisia tunteita aiheuttavien asioiden äärelle.
Reagoimme asioihin yleensä automaattisesti eli tiedostamatta sitä, mitä meissä tapahtuu. Tuttu äänensävy, maku, tuoksu saattaa laukaista tunteen silmänräpäyksessä. Ja mikä parasta ”jäämme kiinni” tunteeseen, vatvomme ja pyöritämme asioita unettomuuteen ja uupumukseen saakka.
Kuulostaako tutulta?
Ei ole läheistemme syy, jos he herättävät meissä tunteita. Jos meissä herää tunne, olemme tunteesta myös vastuussa. Parisuhteessakin usein asetumme syyttelyasentoon silloin, kun vaikeat tunteet heräävät. Reaktiivisuuden hallintaa voi harjoitella. Se on taito, jonka voi opetella. Tunteelta voi kysyä esimerkiksi:
Mitä haluat minulle tänään minusta itsestäni kertoa?
Joskus vastaus ei miellytä. Ja herää uusi ajatus ja uusi tunne, joista olemme jälleen vastuussa ja joiden äärellä voimme tehdä kasvamis- ja kehittymistyötä. Minusta tämä on äärimmäisen kiehtovaa. Kun alkaa nähdä tunteet viesteinä jostain, syntyy uteliaisuus, ehkä ilo ja hyväksyntäkin. Lopulta voi syntyä myös kiitollisuus sitä opettajaa kohtaan, joka auttoi vaikeaa tunnetta heräämään ja syntymään.
Olen 43-vuotias kahden koululaisen äiti, sielunhoidon tuntiopettaja ja tutkija, terapeutti, pappi, mindfulness-, eroseminaari-, asahi- ja ryhmäliikunnanohjaaja ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhuja. Blogiteksteissäni käsittelen oman työni ja eletyn elämäni kautta parisuhteen ja rakkauden eri puolia. Seuraava eroseminaarini aloittaa 17.10.2017. Käy vilkaisemassa www.miiamoisio.fi tai facebookissa: Miia Moisio - Hyväksyvää läsnäoloa