Blogiarkistot

Kolme tai neljä elämystä?

Olen lomalla. Kolme viikkoa takana ja vähän vielä edessä. Olen ennenkin pohtinut täällä oman ajan ja muun ajan suhdetta. Aion huomenna lähteä taas omille reissuille. Miesten pyöräretki odottaa. Siinä taitaa tulla parisuhteeseenkin jonkinlainen tauko. Meillä on sellainen tapa, että reissuista

Totuus ja kotiinpaluu

Paula kyseli viikko sitten täällä blogissa, että ”haluanko olla oikeassa vai onnellinen?” Haluaisin tietysti olla molempia. Aika harvoin se onnistuu. Paula oli koolla opiskelijoiden ja oppilaitospapin kanssa. Pappi ei ollut puolisoni, vaikka hänkin on oppilaitospappi. Tiedän hänen pohtivan samanlaisia kysymyksiä

Kuinka monta rakkautta?

Pohdin vieläkin rakkauksien määrää. En ole nyt kiinnostunut siitä montako kertaa kukin meistä on rakastunut, vaan siitä, että onko olemassa erilaisia rakkauksia? Ensimmäinen vastaus, joka putkahtaa mieleen on, että varmastikin on eri asia rakastaa puolisoa, työtä tai koiraa. On siis olemassa

Olutta ja ystävyyttä -Pieni kurkistus miesten retkille

Olin viime viikonloppuna kahdeksan miehen porukalla mökillä. Kaikki ovat lapsuuden ja nuoruuden ajan tuttavia. Erähenkisiä miehiä. Siksi nämä tapaamiset liittyvät ulkoiluun ja retkeilyyn, ainakin hatarasti. On nukuttu talvella teltoissa ja nuotiolla. On lasketeltu, hiihdetty ja käyty potkukelkkavaelluksella. Nyt vain istuttiin

Vanhoja sydämiä uusiokäytössä

Kävin tänään puolison lapsuudenystävän synttäreillä. Pyöreitä vuosia tuli täyteen ja uusi vuosikymmen alkoi. Sopii hyvin uudenvuoden aatonaattoon. Olin ajatellut jo etukäteen tänään kirjoittaa jotakin uuden vuoden lupauksista ja odotuksesta. Nämä teemat yhdistyivät päivän juhlaan. Olimme olleet juhlissa vasta vartin, kun

Aivan sairasta!

Varmaan monikin asia on sairasta, mutta puhun nyt puolisosta. Hän on sairaslomalla. Yleensä näistä ei tässä maassa paljon huudella. Varsinkin jos vika on ylä- tai alapäässä, sitä on viisaintakin joskus peitellä. Aina ei kaikki avoimuus ole hyväksi. Nyt on kyse

Äijäseurassa

Perheellisenä miehenä ajattelen, että lomalla pitäisi viettää aikaa perheen kanssa. Sitten välillä pitäisi osata irtautua lapsista ja nuorista ja viettää parisuhdeaikaakin. Joskus on tärkeää livistää välillä ihan yksin jollekin omalle retkelle. Omien retkien alalajiksi lasken äijäretket, joissa seurana on samanhenkistä

Lukutaidoton oppi rakastamaan?

Jonas Jonasson kirjoitti hauskan kirjan sata vuotiaasta, joka hyppäsi ikkunasta ja katosi. Pian ilmestyi toinen kirja, jonka nimi on suomennettu: Lukutaidoton, joka osasi laskea. Ostin kirjan englannin kielisenä pokkarina lentokentältä. Ajattelin, että lennokkaan kirjan avulla tulee kieliharjoitusta. Luinkin puoleen väliin.

Apua. Ajokortti!

Perheen teini sai tänään mopokortin. Puolisoni lähti vappureissuun ja minä jäin töihin. Tänä aamuna ajokoe oli klo 9. Sain junasta lapsen äidiltä hermostuneen viestin. Tuntui jännittävän saako lapsi kortin. Näitä korttijuttuja on nyt, kun vanhimman pitäisi yrittää autokorttia ensi viikolla.

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top