Arkistot kuukausittain: huhtikuu 2016

Apua. Ajokortti!

Perheen teini sai tänään mopokortin. Puolisoni lähti vappureissuun ja minä jäin töihin. Tänä aamuna ajokoe oli klo 9. Sain junasta lapsen äidiltä hermostuneen viestin. Tuntui jännittävän saako lapsi kortin. Näitä korttijuttuja on nyt, kun vanhimman pitäisi yrittää autokorttia ensi viikolla.

Tunteiden pyörityksessä Caitin kanssa

Avalla pyörii transsukupuolisesta Caitlyn Jenneristä kertova sarja I Am Cait. Maanantain jakso kantoi nimeä “Ikuisesti sinkku?” ja käsitteli muun muassa paljon deittailuun liittyviä kysymyksiä. Jakso herätti minussa paljon tunteita ja ajatuksia. Minua sattui, kun ensimmäisessä kohtauksessa ollut Johnie sanoi, että tuntuisi

Nainen tahtipuikon heiluttajana

Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtajan Heli Vaarasen tämän vuoden alussa Helsingin Sanomiin lähettämä yleisöosastonkirjoitus synnytti hetkeksi myrskyn vesilasiin. Vaarasen mukaan moni suomalaismies elää naisen tossun alla, eikä pääse sieltä omin avuin pois. Nainen tekee yksin päätökset perheessä, miehelle jää rahanhankkijan osa. Mikään

Jatkuva yritys kuvata, mitä ”Rakastan sinua” tarkoittaa

kahvisydän

Me sanomme päivittäin useasti ”rakastan sinua”. Monen monta kertaa. Sen sanominen toiselle, ja kuuleminen toiselta, on sellaisen kahdenkeskisen maailman jatkuvaa luomista ja hoitamista, joka rakkaussuhde on. ”Rakastan sinua” on kovaa kamaa, kaikkea muuta kuin latteus. Sanomalla se ääneen uudestaan ja

Kuka saa sinussa ilon virtaamaan?

Sinkkuäidin parisuhdehavaintoja osa 1000… Pitkän parisuhteen jälkeen minulla on kompassi hukassa. Nimittäin parisuhdemarkkinoilla. Voi apua. En oikeasti tiedä, miten nämä kuviot oikein menevät. Tinder eivätkä nettideittisivustot ole minua varten – ja tiedän, että on muitakin, jotka eivät tyydy pelkkiin kasvoihin.

Anna äidille vessarauha!

Joku rajahan kaikella tällä iholla olemisellakin on. Se yllättää, varsinkin jos on enemmänkin pään sisäiseen maailmaan keskittyvä ihminen, kuinka paljon nahka on nahkaa vasten, kun vauva tulee taloon. Minä havauhduin siihen, että sosiaalisuuden määrä alkaa hipoa kattoa, kun aloin istua

Sisäisestä klonkusta eli häpeästä

Sinkkuus – tai ehkä ennemminkin koko elämän jatkunut parisuhteettomuus – aiheuttaa minussa monenlaisia tunteita. Ajattelin, että otan jokaisessa blogitekstissäni yhden tunteen käsittelyyn. En tiedä, missä vaiheessa olen ammentanut itseni tunteista tyhjiin, mutta epäilen, että useamman kuukauden mittainen matka on edessäni…

Hetkestä ja pysyvyydestä

“Kun tiedät, et enää ikinä. Voit vain etsiä hetken viipyilevästä sävelestä sitä mikä pysyy.” (Barbery, Siilin eleganssi) Matkustin junalla  pieneen kaupunkiin etsimään kaupungin keskellä olevaa puistoa. Liian kauan olin siirtänyt matkaani, vaikka olin tiennyt, että haluan sen tehdä. Kävelin asemalta kohti puistoa, joka kaukaa katsottuna

Enhän koskaan ole sinulle kaikki kaikessa

Elokuvissa ja televisio-sarjoissa näkyy kerta toisensa jälkeen kuinka joku löytää unelmiensa puolison; ihmisen joka vastaa hänen kaikkiin toiveisiinsa ja tarpeisiinsa, ja on samaan aikaan puoliso, paras ystävä, rakastaja sekä hengenheimolainen. Siitä minäkin haaveilin. Ihmisestä, joka olisi kaikki kaikessa ja tuntisi

Muistolauseita ja höpöhöpötestejä

Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämes ohjeet elämän teille. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit. Ihannenaisen kriteerit tuntuvat yhä olevan nämä usein arkun äärellä kuullut sanat. Ihannenainen kantaa huolta muista, mutta ei nöyränä

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top