Blogiarkistot

Itsetehdyt mustat sukat

Mustia sukkia on tullut itsekin käytettyä joskus parisuhteissa turhenkin ahkeraan. Usein niiden kanssa liukastellessa tulee keskusteltua myös siitä, kuka ne on suhteeseen tuonut ja miksi. Onko toinen osoittanut olevansa epäluottamuksen arvoinen vai pelkääkö toinen turhaa. Vai onko syy molemmissa ja

Pitääkö olla kaikkien kaveri?

Nuorempana minulla oli kova miellyttämisenhalu. Halusin olla kaikkien kaveri ja näyttäytyä muiden silmissä maailman parhaimpana tyyppinä. Halusin, että kun ihmiset puhuvat minusta, he ihmettelisivät yhdessä kovaan ääneen, kuinka maailmassa voikaan olla niin mahtava tyyppi kuin minä olen. Jos kuulin, että

Ei nuorallatanssijaan voi nojata

Olen vasta ihan viime aikoina havahtunut ymmärtämään, millainen merkitys hyvällä itsetuntemuksella ja itsetunnolla on parisuhteessa. Itsensä tunteminen ja itsensä hyväksyminen ovat hyvinvointimme perusta. Nuo kaksi ovat myös tasaveroisen ja tasapainoisen parisuhteen perusta. Hyvän itsetuntemuksen omaava ihminen tuntee itsensä, tarpeensa, omat

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top