Blogiarkistot

Syyllisyys parisuhteessa #tunteet

Parisuhde on aina kasvusuhde. Alkuliidon jälkeen alkaa pikkuhiljaa hiipiä esiin niitä asioita, joihin juuri kyseisessä suhteessa tulee kiinnittää huomiota. Oma suhde saattaa aikaa myöten muuttua käsittämättömäksi sekamelskaksi tai mössöksi; enää ei välttämättä saada kiinni siitä, koska vaikeudet alkoivat tai muutos

Oletko rakastamisen arvoinen?

Monesti puhutaan siitä, miten on tärkeää osoittaa toiselle, että rakastaa. Itse olen ajelehtinut pohtimaan rakkausteemaa toisestakin näkökulmasta käsin. Siitä miten voi olla vaikeaa ottaa rakkautta vastaan. Aina ei parisuhteessa näe toisen tapaa osoittaa lämpimiä tunteita. Jos oma rakkaudenkieli ymmärtää vaikkapa

Oikeus olla ihastunut

Olen tänään ollut entisessä yläkoulussani ja yhdessä seurakunnan nuortenillassa puhumassa sukupuolien ja seksuaalisuuden moninaisuuteen liittyvistä teemoista. Yläkoululaisille näytin alla olevan Tuure Boeliuksen videon. Videolla, juuri vuoden homonakin palkittu, Tuure puhuu seuraajilleen ensimmäistä kertaa avoimesti homoseksuaalisuudestaan. Videon aikana näkyvät tunteet heijastuvat

Ei nuorallatanssijaan voi nojata

Olen vasta ihan viime aikoina havahtunut ymmärtämään, millainen merkitys hyvällä itsetuntemuksella ja itsetunnolla on parisuhteessa. Itsensä tunteminen ja itsensä hyväksyminen ovat hyvinvointimme perusta. Nuo kaksi ovat myös tasaveroisen ja tasapainoisen parisuhteen perusta. Hyvän itsetuntemuksen omaava ihminen tuntee itsensä, tarpeensa, omat

#uskallanrakastaa Pelkoja uhmaten

[avatar] Ihmisen suurimmat pelot ovat tulla hylätyksi rakkaussuhteessa ja nolatuksi yhteisönsä silmissä. Sitoutuessani uuteen ihmissuhteeseen ja tekemällä sen julkiseksi altistan itseni näille molemmille. Silti muuta tietä ei ole. Jos haluan rakastaa aidosti tänään ja jokaisen tulevana huomisena, ei ole muuta

Missä on rakkaus, kun sitä eniten tarvitaan?

[avatar] Lupaan rakastaa sinua aina. Ja rakastankin. Aina kun olet sen arvoinen. Kun vastaat rakkauteeni rakkaudella, palveluksiin vastapalveluksilla. Olet positiivinen ja yhteistyöhaluinen, kiltti, kiva ja hauska. Siis kaikin tavoin rakastettava. Mutta silloin menee vaikeaksi, kun tuleekin se huono päivä tai

Nainen tahtipuikon heiluttajana

Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtajan Heli Vaarasen tämän vuoden alussa Helsingin Sanomiin lähettämä yleisöosastonkirjoitus synnytti hetkeksi myrskyn vesilasiin. Vaarasen mukaan moni suomalaismies elää naisen tossun alla, eikä pääse sieltä omin avuin pois. Nainen tekee yksin päätökset perheessä, miehelle jää rahanhankkijan osa. Mikään

Sisäisestä klonkusta eli häpeästä

Sinkkuus – tai ehkä ennemminkin koko elämän jatkunut parisuhteettomuus – aiheuttaa minussa monenlaisia tunteita. Ajattelin, että otan jokaisessa blogitekstissäni yhden tunteen käsittelyyn. En tiedä, missä vaiheessa olen ammentanut itseni tunteista tyhjiin, mutta epäilen, että useamman kuukauden mittainen matka on edessäni…

Häpeä ja rakkaus

Häpeä on aihe, josta on onneksi alettu puhua aika paljon. Teologian (erityisesti sielunhoidon) tutkimuskentällä häpeä on nostettu esille. Mutta mitä häpeä on? Ensinnäkin häpeä ja syyllisyys tulee erottaa toisistaan. Syyllisyys on yksinkertaistettuna sitä, että kun tekee väärin, tuntee teosta syyllisyyttä.

Olen häpeämättömän iloinen

Sääre tirp on veitsenteräväksi kapeneva niemeke Hiidenmaalla, jolla vapaat vedet yhtyvät.

Rakastan tuota naista ja tulen siitä niin iloiseksi, että mieli tekee tanssia kadulla ja nauraa ääneen. Niin monesti teenkin. Ilo, johon rakkaus minut virittää, on niin riemukasta. Se tulee ryöppyinä ja pursuaa yli äyräiden. Se on iloa, jota rakastettuni minussa

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top