Blogiarkistot

Rakastetun katse on ravinto ja lepo

“‘Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä’ – siis sillä Jumalan ensi rakkaudella mekin rakastamme toisia, ja itseämmekin. Ei meissä ole muuta rakkautta, ei muuta todellista elinvoimaa.” Anna-Maija Raittila sanoittaa rakkautta siihen tapaan kuin minäkin sen käsitän. Hän puhuu mistä

Pieni Tinder -tutkielma

Olen kaverini luona kylässä. On lauantaiaamu. Kaveri makaa sohvalla väsyneenä, mutta onnellisena, koska hän oli eilen illalla viime yönä treffeillä. Minä makaan sohvan toisessa päässä ja lataan Tinderin useamman kuukauden tauon jälkeen. Minäkin haluan olla väsynyt, mutta onnellinen! Päättäväisenä selaan miespakkaa. Aion pussata

Aggressio! Päästä päästä irti jo!

Yksin eläminen tekee minut välillä kauhean vihaiseksi. Vihalle on vaikea löytää hyvää kohdetta. Vihaan lapsuuteni ja nuoruuteni kasvuympäristöä. Sitä samaa, jota myös rakastan. Vihaan seksuaali- ja sukupuolinormeja, jotka minulle on opetettu. Vihaan sitä tosiasiaa, että en ole elänyt nuoruutta, johon olisi sisältynyt

Sinkkunainen – yksinäinen friikki ja ikuinen tyttönen?

Siskontyttöni – jonka kanssa olen asunut useamman vuoden ajan – antoi viime isäinpäivänä kortit isälleen, isoisälleen ja minulle. Kortissani oli toisella puolella tämä teksti, toisella kuva minusta vauvan ja tyttösen itsensä kanssa. Voitte arvata: itketti ja nauratti.    “Yksin elämisen huonoja puolia

Katkera ämmä

Kateus ja katkeruus on tunteista iljettävimmät. Jos joku ihminen määritellään katkeraksi, hänet voi sen jälkeen ohittaa täysin. Häntä ei ole tarpeen kuulla eikä hänellä ole oikeutta tulla kohdatuksi lempeydellä, sillä hän on kateellinen. Kateellinen ja katkera ihminen on satujen ilkeä

Sisäisestä klonkusta eli häpeästä

Sinkkuus – tai ehkä ennemminkin koko elämän jatkunut parisuhteettomuus – aiheuttaa minussa monenlaisia tunteita. Ajattelin, että otan jokaisessa blogitekstissäni yhden tunteen käsittelyyn. En tiedä, missä vaiheessa olen ammentanut itseni tunteista tyhjiin, mutta epäilen, että useamman kuukauden mittainen matka on edessäni…

Listaihminen

Jotkut ihmiset ovat listaihmisiä. Minä olen listojen lisäksi myös nelikenttien, janojen, kaavioiden, miellekarttojen sun muiden tekijä. Kaikenlainen visualisointi selkeyttää ajattelua ja helpottaa valintojen tekemistä. Tykkään muutenkin tilastoista, erilaisista kartoista ja havainnekuvista. Olen koukussa muun muassa tähän ja tähän sivustoon. Olen tehnyt

Koirani flirttailee minua paremmin

Koirani on mestariflirttailija. Jokaisen lenkin aikana hän tutustuu ainakin yhteen uuteen ihmiseen. Hän lähestyy jokaista omasta mielestään kiinnostavan näköistä ihmistä, jos en ehdi sitä estää. Usein jo kaukaa koirani aloittaa hännän heilutuksen ja silmiin tuijottelun niin, että vastaantulija pysähtyy kohdallamme eikä

Sydämen levoton tykytys

Talvi on väsyttävä, mutta pimeydessään armelias. Kevät on hurja ja julma. Valo pakottaa katsomaan itseä. Oma ruumis on talven jäljiltä kömpelö, pää sumea. Iho on kalpea ja kuiva. Silmänaluset edellistä kevättä tummemmat, uurteet edellistä kevättä syvemmät. Kevät edellistä kevättä raa’empi.

Rakkaudenroihu.fi

Rakkauden roihu -parisuhdeblogissa rakkaus roihuaa monista eri näkökulmista. Kiinnostava joukko kirjoittajia tuo esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan parisuhteesta ja sen kaipuusta. Osa kirjoittajista tekee työkseen perheneuvontaa, pariterapiaa tai parisuhdekursseja. Blogi on osa Suomen ev.lut.kirkon parisuhdetyötä.

> Blogin etusivulle

> Parisuhteenpalikat.fi-etusivulle

Top